Laukut on pakattu, taas

Kaksi kuukautta on lyhyt aika ja toisaalta tavattoman pitkä. Viime viikkoina mä oon nähnyt enemmän kun monena vuotena yhteensä näkee. Suunnistanut, vaeltanut, kiivennyt ja laskeutunut. Kiertänyt kaupungin sykkeessä ja toisaalta ollut todella kaukana kaikesta sivistyksestä. Ei tätä täysin osaa kuvailla. Kannattaa kokeilla itse.

 Australiaan jäi mielettömästi näkemistä ja Uusi-Seelanti on monimuotoisempi kun ehkä koko Eurooppa. Tässä maassa on rantoja, mustia ja valkoisia, tulivuoria, suloisia kaupunkeja, enemmän lampaita kun ihmisiä ja yli päätään maisemat, joita ei uskoisi todeksi.

Ehkäpä vielä joskus palaan maailman tälle puolen, mutta tältä erää on aika palata kotiin. Täällä alkaa olemaan syksyn merkkejä ilmassa, onneksi Suomessa on kohta kevät. En malta odotta, niin paljon jänniä juttuja tulossa.

Milford Sound

 Milford Sound oli paikka, jota ootin ehkä eniten reissussa. Ja olihan se makee. Merestä nousi älyttömän jyrkästi vuoria. Mitre Peak on kai maailman korkein merestä nouseva kohta. Muistelisin 1500m paikkeilla.

Rinteillä oli myös monia vesiputouksia, joista osa katos tuulen mukana hauskasti ilmaan. Sairaan kaunista!

Turisti risteily täällä oli aika hintava, mutta ilman ei tuonne oikein oo mahollista päästä. Tosi monille soundeille ei pääse ollenkaan, kun teitä ei mee lähimainkaan. Milford Soundillekin se on tehty vuoren läpi hirveen pelottavaa tunnelia pitkin. Tietysti ykskaistastatunnelia. Hyi.

Mutta ajomatka oli kans ihan nähtävyys, vaikka auton ikkunat ei oikein toimi vuorien katseluun läheltä. Kattoikkunalla toimis. Hauskin oli ehkä paikka, jossa monta turistibussia oli pysäköiny niityn reunaan ja kiinalaiset kuvas niittyä. Siis valtavaa niittyä, mut näytti se hupaisalta! Oikeesti siitä kohtaa näki myös vuoret makeesti. Mut silti kuvitelkaa ny 5 bussillista turisteja keskelle niittyä.

Aika iso nähtävyys oli myös turistibussien määrä. Kannattaa olla joko sairaan ajoissa tai sit vähä myöhässä. Lähimmästä kaupungista Te Anausta ajaa pari tuntia, joten tien varret on täynnä 10-12 ja risteilyt 12-14. Mein vasta kahden jälkeen lähteny risteily oli ihanan väljä ja se yhtiö kans katto ettei ne ota sitä tupaten täyteen, vaan mahtu istuu ulos ja sisään. Voin suositella cruise milford:ia. Pieni vene ja sairaan kiva henkilökunta.

 Kaks kuukautta sitten olisin käyttäny jotain megaboldauksia ja huutomerkkejä. Nyt riittää, kun sanoo, että kandee käydä. Upeeta.

Maisemaähky saavutettu.

Lake Manapouri

Lomalla on parasta se, että tulee tehtyä asioita, joita kotona ei ikinä tekisi. Esimerkiksi tulee melottua. Reilu neljä tuntia. Niin, että kerrankin illalla särkee käsiä, eikä jalkoja.

Lake Manapouri oli aivan autio. Missään vaelluksillakaan ei olla päästy samanlaiseen rauhaan.

Hyvää lomassa on myös evästauot ja yllätyssuklaat. Vaikka lomaähky on yllättänyt, en jaksa oikein enää nähdä uutta, niin vois ainakin yrittää ottaa vikat päivät vielä rennosti retkeillen. 

Shotover Moonlight

Ben Lomondin juuriin käytiin tutustumassa vielä lauantainakin juoksukisan merkeissä. Maisemat oli amazing, unelma kulku täysin kadonnut. Kymmenen kilsan kisa oli (onneksi) hieman vajaa mittainen, vaikkakin reitti ihan rankka. Alkuun noustiin hiekkatietä puoliväliin asti. Laskettiin jyrkästi alas joenvarteen ja seurailtiin jokea molemmin puolin polkua pitkin. Polku poukkoili joenvarrella ja ylitys tapahtui mukavasti miten joen yli nyt jaloin pääsee. Kengät alkoi painaa, jalat painoi jo ennemminki ja kylmä vesi hyydytti. No maaliin päästiin ja aika kultaa muistot. Vai miten se menee. Arpaonni mulla on yhtä päälaellaan kuin täällä kesä on talvella ja etelässä kylmempää kuin pohjoisessa. Toisen arvontapalkintokengät täyttää nyt laukkua. Onneksi vanhat lenkkarit on jäähyväismatkallaan, menee sitten laukkukin kiinni.

Ben Lomond Track

Tähän astisen reissun hienoin vaellus (taas kerran)!! Tällä hetkellä ollaan siis Queenstownin kupeessa Arrowtownissa ja täällä maisemat on IHAN uskomattomia. Vuoria nousee joka puolella ja vois kuvitella olevansa keskellä elokuvaa. Tän meijän kämpin viereisel joel onkin kuvattu kohtaus, jossa sormus hukkuu jokeen. Kuulemma. Jos meni vikaan niin mun TSH-tietotoimisto L. Karhola petti. Mun luotan siihen kun kiveen.

Ja itse vaellukseen. Ben Lomond track on the place to be. Koin olevani mestoilla. Arska paisto. Täällä säät on aika vaihtelevia, niin vaadin lähes, että vaelletaan parhaana päivänä. Ei jaksa taas kivuta ja päätyä pilveen ilman maisemia. Kannatti vaatia. Koska bruna on saatava tasaseks ja juoksupaidanrajat pois, niin kehiteltiin uus juomarepunkantotapa. Olkaimet alas ja reppu vyötärölle. 

Nousua meille tuli noin 1400m ja siltä se tuntu. Aika kipuuminen, mutta maisemat oli kyllä sen arvoset. Ei ymmärrä taas. Vuoria oli kaikkialla! Ja toisella puolella näky Queenstowniin ja sen edessä oleva järvi kimmalteli ihan sinisenä.

ylhäällä pidettiin vähän taukoo ja fiilisteltiin. Alas matka oli aika paljon kevyempi, vaikka reisiin vähän hapotteli, kun jyrkissä kohdissa ei pystynyt ihan rennosti päästeleen. Ehkä rankin, mut hienoin vajaa nelituntinen!

Unelma kulku

Kauhee kuvapläjäys tulossa. Osan aurinkoisempaakin aurikoisemmista kuvista tosin bloggeri kieltäyty tänne lataamasta, mutta säästytäämpä sitten niiltä kateudesta kaikkein virheimmistä naamoista. Onneks aika hienoja kuvia sain lisättyäkin. Kiitos myös muille tytöille kuvista, jotka on aika paljon parempi laatusia kun mun puhelimen otokset. Pakko ostaa uus puhelin kun tulee Suomeen. 

Eteläsaari on antanut suht parastaan ekan viikon. Ekat yöt oltiin Nelsonin vieressä Richmondissa sellasessa söpösessä omakotitalossa. Kaikki pelit ja vermeet oli ja ruusuja pihassa. Takapihan nurtsi ja palannut aurinko mahdollisti rusketuksen elvytyksen. Meinas alkaa jo huolettaan pitääkö Suomeen palata ihan kalkkilaivana. Peukkuja pystyyn säidwn säilymiseks.

Ohjelma on koostunut suunnistusvedoista sekä kaikesta muusta mahdollisesta. Sunnuntai vietettiin merellä abel tasmanin kansallispuistossa. Vuokrattiin Lotan ja Tytin kanssa kanootit, melottiin kolme tuntia yhteen suuntaan ja käveltiin takas kaks. Merel nähtiin maisemien lisäks hylkeitä loikoilemassa kallioilla. 

Kaks hurjinta kävi hyppäämässä skydivenkin. Ite en lukeutunut hurjapäihin. Mulla on sen verta järkee viel pääs, et lentokoneesta ei kuulu hypätä. No noi oli kyl aika innoissaan jälkikäteen, et ilmeisesti kandeis kokeilla, jos on tarpeeeks hullu.

Nelsonis käytiin taas yhes tiekisas juoksee 5km. Kaikilla meni vähemmän aikaa ku viime kerralla ja voitettiin taas arvontapalkintoja. Ilmottauduttiin myös yhteen polkujuoksuu, se on vaan satakertaa kivempaa kun tie!

Maisemat on skydiven lisäks ollu aika makeita ihan maan pinnaltakin käsin. Nelson Lakes kansallispuistoon satuttiin suunnistusreenin perässä ja maisemat oli aikamoiset. Kun olis postikorttiin astunut. Suunnistuskin oli aika erilaista ja haastavaa.

Hetkittäin sitä kyllä miettii, että pitis ravistella itteensä, et tajuis kuin makeita paikkoja. Pitis valillä osata pysähtyä kunnolla. Tuppaa välillä oleen vaan kiire juosta eteenpäin. Ihan kirjaimellisestikin. Suurin osa nähtävyyksistä tulee aina nähtyä lenkin varrella. 

Esimerkiks yllä olevan kuvan upeus tajuttiin vast lenkin jälkeen kun juostiin tänään kovempaa lenkkiä Frans Josefin jäätikön kupeessa. Uhhuh ihan mieletön, vaik olihan se upee siinä juostessakin, mut noi heijastukset. Tytist on kehkeytusmäs hyvä vauhdissa kuvaaja! 

On kyl kelvannu juosta. Eilen vetoja rannalla ja upeilla rantakallioilla ja tänään taas postikorteissa. Joka päivä on sellanen olo, et oli paras reeni pitkään aikaan, parhaat maisemat ja kulkikin paremmin. Otsikko on vaan anagrammi.

Windy Wellie

Pohjois-saaren seikkailut huipentu pääkaupunki Wellingtoniin, joka osottautu tosi symppis kaupungiks. Tuuliseksi tosin.

Ohjelmassa oli taas kevyempää kaupunki hengailua, hyvää ruokaa ja kahviloita. Käytiin myös ottaan itestämme mittaa 5km juoksukisassa. 10dollarin osallistumismaksu tuntu idioottimaiselta kun kisaan osallistu me viis ja pari muuta. Lisäks kisa juostiin rannan suuntasella tiellä ja tuuli oli sellanen, että puuskissa sai keskittyä saadakseen jalkaa eteenpäin. Arvontapalkinnot oli kuitenkin kohillaan ja hyvän reenin lisäksi sain aivan hyvät new balancen lenkkarit.

Windy Wellie anto parastaan lautalla Pictoniin. Saatiin taas yksi once in a lifetime -kokemus hieman Itämeren laineita hurjemmista aalloista. Laiva pysy pystyssä ja ruoka taas sisällä. Loma voittaa!

Canyoning

Suomalaisittain vähän tuntematon laji canyoning on ehdottomasti Kokeilemisen arvonen seikkailu. Täällä Uudessa-Seelannissa näitä paikkoja on enemmänkin ja vaikka hinta on aikamoinen päivälle, niin voin kyllä suositella! Sopii erityisesti tälläselle korkeanpaikankammoselle, joka ei oo koskaan hypännyt ees 3m hyppytornista veteen.

Homman ideahan on kävellä metsään, jossa menee joki/koski/vesiputouksia. Pukea märkäpuku ja valjaat ja tulla alas. Meijän reissu Sleeping God canyonissa sisälsi rontin 300m laskeutumista. Suurin seinämä oli 75m, joten pynsän näkötorni saattaa näille vähän kalveta. Samoin pyynikki noin niiku maisemien osalta.

En oikeestaan ees tiiä miks ihmeessä tänne pii lähteä, sillä en ihan oikeesti tykkää korkeistapaikoista. Siistiä oli kyllä silti, vaikka enemmän tuli oltua epämukavuusalueella kun muilla alueilla.

Mein reitillä oli monta abseiliä, yllä olevan kaltasia köysiliukuja, sekä näiden sekotelmia swkä hyppyjä ja yhen Laskun kalliota pitkin.

Vedessä oltiin jatkuvasti enemmän tai vähemmän, sillä sää toi vähän lisää fiilistä muutaman rankkasateen myötä. Vesiputousten alla myös uitiin, niihin laskeuduttiin ja hypittiin jatkuvasti. Märkäpuku oli mulla ainakin suht paksu, että kelpas temmeltää.

Tän zipline kuvan ilme on varmaan vähiten feikattu. Tajusin siinä liukuessa, että olin aika korkealla ja köysi pomputti aika villisti. Hyvät ääniefektit oli.

Vaikken vieläkään oo ikin hypänny 3m tornista, niin korkeemmalta kalliolta oon. Hyhhyi. Mut oli se hauskaa! Sonja ja Tytti hyppäs jostain ihan hillittömästä. Ehkä ens kerral.. ei.

Ehkä huikein päivä aikoihin. Lopus oli aika naatti ja rohkeus käytetty. Loppuun vielä kuvaa kuuluisalta epämukavuusalueelta. Köyttä alas ja vettä päähän vesiputouksesta. Suosittelen!

Hobbiton

Ajettin Tairuasta Taupoon Matamatan hobittikylän kautta. Oli törkeän kallis turistikierros, mutta saihan täältä hyviä kuvia.

Ite oon tosi kova lord of the rings fani. Mukamas. Eli en. Oon kattonu lähinnä hobitti osuudet. Ne on ees söpöjä. Mutta onhan tää nyt hianosti tehty ja supersulonen ja kaikkee. Ehdottomasti taas yks aito nz kokemus!

Kierrokseen kuului myös hobittipubissa hobittikalja tai -siideri. Jippii! Oli hyvää!

The Pinnacles

Käytiin tiistaina vaeltamassa The Pinnaclesille. Kuvat on oikein väärässä järjestyksessä, mutta samalta reissulta kaikki. Tarjolla oli lähinnä nousua, mutta vähän muutakin.

Maisemat oli turistille sopivia, vaikka arska ois tietty voinu paistaa enemmänkin.

Yks asia mihin on törmänny muutamaan otteeseen, meinaa merkityt reitit on välillä suht vaikee kulkusia. Ihan oikeesti saa välillä Kiipeillä ihan kunnolla. Suomessa varmaan olis jotai turvavaljaita tai muita, että sinne päästettäs. Turvavaljaita me muuten käytettiin keskiviikon canoyningissa. Sairaan hienoo touhua! Laitan juttua kun saan järjestäjiltä kuvia. Hätäsimmät voi googlettaa mistä on kyse.

Hello NZ

Ennen kuulumaton nettitauko takana. Oli ilmeseen viikonloppu, eikä netistä tietookaan. Miten nykyään saa ajan kulumaan ilman nettiä? No ilmeisesti juoksemalla ja ottamalla arskaa. Lopetin neurootisen aurinkorasvaamisen ja paloin. Oon syöny aamiaista terassilla, josta näkee merelle ja lukenu kirjan. 

Uusi-Seelanti on jo nyt mahtava. Alotettiin suunnistamalla viime viikonlopulla Aucklandissa, jossa oltiin yötä yhden suunnistajaperheen luona. Älyttömän ystävällisiä ja avuliaita. Saatiin karttoja ja neuvoja ja majotus. Kuvassa naama punasena intervallisuunnistuksen jälkeen. Oli siistiä. Pidettiin kahden reenin välissä taukoa rannalla, jossa hiekka oli mustaa. Ihmeellistä. 

Nyt ollaan Tairuassa, rikkaiden Aucklandilaisten loma-asuntojen keskellä. Tehtiin pitkä lenkki yks päivä. Juostiin 500m vanhaa kaivostunnelia ja pelättiin. Eilen melottiin merellä.

Tää luonto on kyllä kummallista. Yhdessä hetkessä mustaa hiekkaa ja toisessa valkosinta mitä oon ikinä nähny. Eilen käytiin myös Hot water beachilla. Sielä hiekkaan kaivetaan kuoppa, joka täyttyy kuumalla (polttavalla) vedellä. Siinä voi sit kölliä, jos onnistuu kaivaan oikeesta kohtaa, ettei pala, mutta vesi on lämmintä, eikä aallot täytä kuoppaa kylmällä merivedellä.

Valkosta hiekkaa taas tarjoili Cathedral Cove, jonne tehtiin ilta lenkki/kävely. Turistin sielu lepäs.

Parasta tänään oli hyvä reeni ja fresh fruit jäätelö. Huomenna tehdään vaellus ja keskiviikkona jotain hurjaa!! Hihiii, vähän kyllä jo jänskättääkin! Palaillaan!