Laukut on pakattu, taas

Kaksi kuukautta on lyhyt aika ja toisaalta tavattoman pitkä. Viime viikkoina mä oon nähnyt enemmän kun monena vuotena yhteensä näkee. Suunnistanut, vaeltanut, kiivennyt ja laskeutunut. Kiertänyt kaupungin sykkeessä ja toisaalta ollut todella kaukana kaikesta sivistyksestä. Ei tätä täysin osaa kuvailla. Kannattaa kokeilla itse.

 Australiaan jäi mielettömästi näkemistä ja Uusi-Seelanti on monimuotoisempi kun ehkä koko Eurooppa. Tässä maassa on rantoja, mustia ja valkoisia, tulivuoria, suloisia kaupunkeja, enemmän lampaita kun ihmisiä ja yli päätään maisemat, joita ei uskoisi todeksi.

Ehkäpä vielä joskus palaan maailman tälle puolen, mutta tältä erää on aika palata kotiin. Täällä alkaa olemaan syksyn merkkejä ilmassa, onneksi Suomessa on kohta kevät. En malta odotta, niin paljon jänniä juttuja tulossa.

Milford Sound

 Milford Sound oli paikka, jota ootin ehkä eniten reissussa. Ja olihan se makee. Merestä nousi älyttömän jyrkästi vuoria. Mitre Peak on kai maailman korkein merestä nouseva kohta. Muistelisin 1500m paikkeilla.

Rinteillä oli myös monia vesiputouksia, joista osa katos tuulen mukana hauskasti ilmaan. Sairaan kaunista!

Turisti risteily täällä oli aika hintava, mutta ilman ei tuonne oikein oo mahollista päästä. Tosi monille soundeille ei pääse ollenkaan, kun teitä ei mee lähimainkaan. Milford Soundillekin se on tehty vuoren läpi hirveen pelottavaa tunnelia pitkin. Tietysti ykskaistastatunnelia. Hyi.

Mutta ajomatka oli kans ihan nähtävyys, vaikka auton ikkunat ei oikein toimi vuorien katseluun läheltä. Kattoikkunalla toimis. Hauskin oli ehkä paikka, jossa monta turistibussia oli pysäköiny niityn reunaan ja kiinalaiset kuvas niittyä. Siis valtavaa niittyä, mut näytti se hupaisalta! Oikeesti siitä kohtaa näki myös vuoret makeesti. Mut silti kuvitelkaa ny 5 bussillista turisteja keskelle niittyä.

Aika iso nähtävyys oli myös turistibussien määrä. Kannattaa olla joko sairaan ajoissa tai sit vähä myöhässä. Lähimmästä kaupungista Te Anausta ajaa pari tuntia, joten tien varret on täynnä 10-12 ja risteilyt 12-14. Mein vasta kahden jälkeen lähteny risteily oli ihanan väljä ja se yhtiö kans katto ettei ne ota sitä tupaten täyteen, vaan mahtu istuu ulos ja sisään. Voin suositella cruise milford:ia. Pieni vene ja sairaan kiva henkilökunta.

 Kaks kuukautta sitten olisin käyttäny jotain megaboldauksia ja huutomerkkejä. Nyt riittää, kun sanoo, että kandee käydä. Upeeta.

Maisemaähky saavutettu.

Lake Manapouri

Lomalla on parasta se, että tulee tehtyä asioita, joita kotona ei ikinä tekisi. Esimerkiksi tulee melottua. Reilu neljä tuntia. Niin, että kerrankin illalla särkee käsiä, eikä jalkoja.

Lake Manapouri oli aivan autio. Missään vaelluksillakaan ei olla päästy samanlaiseen rauhaan.

Hyvää lomassa on myös evästauot ja yllätyssuklaat. Vaikka lomaähky on yllättänyt, en jaksa oikein enää nähdä uutta, niin vois ainakin yrittää ottaa vikat päivät vielä rennosti retkeillen. 

Shotover Moonlight

Ben Lomondin juuriin käytiin tutustumassa vielä lauantainakin juoksukisan merkeissä. Maisemat oli amazing, unelma kulku täysin kadonnut. Kymmenen kilsan kisa oli (onneksi) hieman vajaa mittainen, vaikkakin reitti ihan rankka. Alkuun noustiin hiekkatietä puoliväliin asti. Laskettiin jyrkästi alas joenvarteen ja seurailtiin jokea molemmin puolin polkua pitkin. Polku poukkoili joenvarrella ja ylitys tapahtui mukavasti miten joen yli nyt jaloin pääsee. Kengät alkoi painaa, jalat painoi jo ennemminki ja kylmä vesi hyydytti. No maaliin päästiin ja aika kultaa muistot. Vai miten se menee. Arpaonni mulla on yhtä päälaellaan kuin täällä kesä on talvella ja etelässä kylmempää kuin pohjoisessa. Toisen arvontapalkintokengät täyttää nyt laukkua. Onneksi vanhat lenkkarit on jäähyväismatkallaan, menee sitten laukkukin kiinni.

Ben Lomond Track

Tähän astisen reissun hienoin vaellus (taas kerran)!! Tällä hetkellä ollaan siis Queenstownin kupeessa Arrowtownissa ja täällä maisemat on IHAN uskomattomia. Vuoria nousee joka puolella ja vois kuvitella olevansa keskellä elokuvaa. Tän meijän kämpin viereisel joel onkin kuvattu kohtaus, jossa sormus hukkuu jokeen. Kuulemma. Jos meni vikaan niin mun TSH-tietotoimisto L. Karhola petti. Mun luotan siihen kun kiveen.

Ja itse vaellukseen. Ben Lomond track on the place to be. Koin olevani mestoilla. Arska paisto. Täällä säät on aika vaihtelevia, niin vaadin lähes, että vaelletaan parhaana päivänä. Ei jaksa taas kivuta ja päätyä pilveen ilman maisemia. Kannatti vaatia. Koska bruna on saatava tasaseks ja juoksupaidanrajat pois, niin kehiteltiin uus juomarepunkantotapa. Olkaimet alas ja reppu vyötärölle. 

Nousua meille tuli noin 1400m ja siltä se tuntu. Aika kipuuminen, mutta maisemat oli kyllä sen arvoset. Ei ymmärrä taas. Vuoria oli kaikkialla! Ja toisella puolella näky Queenstowniin ja sen edessä oleva järvi kimmalteli ihan sinisenä.

ylhäällä pidettiin vähän taukoo ja fiilisteltiin. Alas matka oli aika paljon kevyempi, vaikka reisiin vähän hapotteli, kun jyrkissä kohdissa ei pystynyt ihan rennosti päästeleen. Ehkä rankin, mut hienoin vajaa nelituntinen!

Unelma kulku

Kauhee kuvapläjäys tulossa. Osan aurinkoisempaakin aurikoisemmista kuvista tosin bloggeri kieltäyty tänne lataamasta, mutta säästytäämpä sitten niiltä kateudesta kaikkein virheimmistä naamoista. Onneks aika hienoja kuvia sain lisättyäkin. Kiitos myös muille tytöille kuvista, jotka on aika paljon parempi laatusia kun mun puhelimen otokset. Pakko ostaa uus puhelin kun tulee Suomeen. 

Eteläsaari on antanut suht parastaan ekan viikon. Ekat yöt oltiin Nelsonin vieressä Richmondissa sellasessa söpösessä omakotitalossa. Kaikki pelit ja vermeet oli ja ruusuja pihassa. Takapihan nurtsi ja palannut aurinko mahdollisti rusketuksen elvytyksen. Meinas alkaa jo huolettaan pitääkö Suomeen palata ihan kalkkilaivana. Peukkuja pystyyn säidwn säilymiseks.

Ohjelma on koostunut suunnistusvedoista sekä kaikesta muusta mahdollisesta. Sunnuntai vietettiin merellä abel tasmanin kansallispuistossa. Vuokrattiin Lotan ja Tytin kanssa kanootit, melottiin kolme tuntia yhteen suuntaan ja käveltiin takas kaks. Merel nähtiin maisemien lisäks hylkeitä loikoilemassa kallioilla. 

Kaks hurjinta kävi hyppäämässä skydivenkin. Ite en lukeutunut hurjapäihin. Mulla on sen verta järkee viel pääs, et lentokoneesta ei kuulu hypätä. No noi oli kyl aika innoissaan jälkikäteen, et ilmeisesti kandeis kokeilla, jos on tarpeeeks hullu.

Nelsonis käytiin taas yhes tiekisas juoksee 5km. Kaikilla meni vähemmän aikaa ku viime kerralla ja voitettiin taas arvontapalkintoja. Ilmottauduttiin myös yhteen polkujuoksuu, se on vaan satakertaa kivempaa kun tie!

Maisemat on skydiven lisäks ollu aika makeita ihan maan pinnaltakin käsin. Nelson Lakes kansallispuistoon satuttiin suunnistusreenin perässä ja maisemat oli aikamoiset. Kun olis postikorttiin astunut. Suunnistuskin oli aika erilaista ja haastavaa.

Hetkittäin sitä kyllä miettii, että pitis ravistella itteensä, et tajuis kuin makeita paikkoja. Pitis valillä osata pysähtyä kunnolla. Tuppaa välillä oleen vaan kiire juosta eteenpäin. Ihan kirjaimellisestikin. Suurin osa nähtävyyksistä tulee aina nähtyä lenkin varrella. 

Esimerkiks yllä olevan kuvan upeus tajuttiin vast lenkin jälkeen kun juostiin tänään kovempaa lenkkiä Frans Josefin jäätikön kupeessa. Uhhuh ihan mieletön, vaik olihan se upee siinä juostessakin, mut noi heijastukset. Tytist on kehkeytusmäs hyvä vauhdissa kuvaaja! 

On kyl kelvannu juosta. Eilen vetoja rannalla ja upeilla rantakallioilla ja tänään taas postikorteissa. Joka päivä on sellanen olo, et oli paras reeni pitkään aikaan, parhaat maisemat ja kulkikin paremmin. Otsikko on vaan anagrammi.

Windy Wellie

Pohjois-saaren seikkailut huipentu pääkaupunki Wellingtoniin, joka osottautu tosi symppis kaupungiks. Tuuliseksi tosin.

Ohjelmassa oli taas kevyempää kaupunki hengailua, hyvää ruokaa ja kahviloita. Käytiin myös ottaan itestämme mittaa 5km juoksukisassa. 10dollarin osallistumismaksu tuntu idioottimaiselta kun kisaan osallistu me viis ja pari muuta. Lisäks kisa juostiin rannan suuntasella tiellä ja tuuli oli sellanen, että puuskissa sai keskittyä saadakseen jalkaa eteenpäin. Arvontapalkinnot oli kuitenkin kohillaan ja hyvän reenin lisäksi sain aivan hyvät new balancen lenkkarit.

Windy Wellie anto parastaan lautalla Pictoniin. Saatiin taas yksi once in a lifetime -kokemus hieman Itämeren laineita hurjemmista aalloista. Laiva pysy pystyssä ja ruoka taas sisällä. Loma voittaa!